 |
Kuvataidevoileipä virkaten |
Resepti:
1 siivu mallasleipää (täyteläinen)
1 tomaattiviipale
1 kermainen juustoviipale
tuoresalaattia
1 mallasleipä (täyteläinen)
Pohjalle viipale mallasleipää, päälle laitetaan salaatti, juusto ja tomaatti. Vielä koko komeuden päälle viipale mallasleipää. Näin olen saanut kuvataidevoileivän valmiiksi.
Räsäsen (2008) kuvataidekasvatuksessa on viisi osa-aluetta: taidekäsitys, oppimisnäkemys, kuvallinen kehitys, taidekasvatusmalli ja vuorovaikutusmalli. Tätä mallia havainnollistamaan Räsänen on kehittänyt ns. voileipämallin, jossa leivän eri kerrokset kuvaavat näitä edellä mainittuja viittä osa-aluetta. Jokaisessa osa-alueessa on mahdollisuus valita neljästä vaihtoehdosta, joka soveltuu parhaiten omaan ”makuun”.
Taidekäsitys voi olla ekspressiivinen, formalistinen, postmoderni tai mimeettinen. Mimeettisellä taideteorialla tarkoitetaan lähinnä sitä, että taide on havaintotodellisuuden jäljittelyä. Tässä teoriassa uskotaan, että taiteilijan tehtävä on ainoastaan jäljentää todellisuus. Ekspressiivisellä taideteorialla tarkoitetaan mm. sitä, että taiteen kohde voi olla subjektiivinen. Taide toimii tässä teoriassa taiteilijan ja katsojan itseilmaisun välineenä. Usein tähän teoriaan liitetään elämyksellisyys, empatia ja samaistuminen.
Formalistinen taideteoria taas painottaa muotoa ja värejä. Taide on itseisarvo, joka saa arjesta poikkeavan esteettisen kokemuksen aikaiseksi. Postmodernissa teoriassa taide heijastelee ympäröivää todellisuutta ja ottaa kantaa ja tulkitsee.
Oppimiskäsitysvaihtoehdoiksi Räsänen listaa luonnon, oppiaineen, lapsen ja tiedonkäsittelyn. Luonnolla tarkoitetaan sen havainnointia, kuvaamista ja ymmärtämistä kaiken perustana. Oppimista mitataan tässä kyvyllä omaksua käsitteitä ja toimintatapoja, jotka katsotaan kulttuurisesti riippumattomiksi. Jos taas laitetaan opetuksen keskiöön lapsi, tieto nähdään olevan ainutlaatuinen kokemus. Kasvatuksen arvot ovat sidoksissa yksilön arvoihin. Oppiminen nähdään oppilaan omaksi haluksi toteuttaa itseään.
Oppiainekäsityksellä tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että opetus tukeutuu tiukasti oppiaineen taustateorioihin. Tässä käsityksessä kirjatieto nousee arvostetuksi. Tiedonkäsittely taas oppiminen perustuu aina oppijan kokemukseen. Tässä käsityksessä tieto on sekä kulttuurisesti että yksilöllisesti määrättyä.
Räsänen jakaa kuvallisen kehityksen neljään osaan: persoonallisuus, taide, sosiaalistuminen ja ikäkausi. Ikäkausi, persoonallisuus ja taide kuvaavat näkemyksiä, joissa lapsen kuvallinen tuottamien katsotaan noudattavan biologisesti määräytyneitä vaiheita. Sosiaalistuminen taas viittaa siihen että sosiokulttuurisia tekijöitä korostetaan kuvallisessa tuottamisessa ja taiteen ymmärtämisessä.
Myös vuorovaikutusmalleja Räsänen kirjaa neljä: oppilas, opettaja, oppimisympäristö ja sosiaalisuus. Opettajakeskeinen vuorovaikutusmalli tarkoittaa sitä, että opettaja määrittää opetuksen omien arvojensa pohjalta. Oppilaskeskeinen vuorovaikutusmalli pohjaa siihen, että tieto saa merkityksensä vasta vastaanottajassaan. Opetus siis pohjautuu oppilaan kokemuksiin ja kehitysvaiheisiin. Sosiaalisuusvuorovaikutusmallilla tarkoitetaan sitä, että tiedolla on välineellistä arvoa. Kasvatuksen arvo perustuu tässä mallissa sosiaaliselle vuorovaikutukselle. Oppimisympäristövuorovaikutusmallilla tarkoitetaan taas oppimisen eri konteksteja. Tällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että opetuksessa otetaan huomioon opettajan ja oppilaiden kulttuuri-identiteetti. Myös erilaisissa tiloissa työskentely nähdään mielekkäänä.
Taidekasvatusmalleja voi olla: jäljittely, visuaalinen kulttuuri, muoto tai itseilmaisu. Jäljittelyssä pyritään ulkoisen maailman havainnointiin. Tässä mallissa kuvaamisen taito on ensisijaista. Muotomallissa taas lähtökohtana on kuvan tekemisen taito. Esimerkiksi, oppilas osaa perspektiivipiirtämisen hyvin ja osaa maalata vastaväreillä yms. Itseilmaisulla tarkoitetaan oppilaan maailman korostamista. Opettaja ottaa siis huomioon oppijan lähtökohdat ja tähtää persoonallisuuden kasvuun. Visuaalista kulttuuria painottava malli painottaa kuvallisen ilmaisun ja kommunikoinnin eri muotoja. tässä lähtökohtana on siis eri lajien tunnistaminen ja ymmärtäminen.
Oma voileipäni Rakentuu Räsäsen vaihtoehdoille seuraavalla tavalla: pohjana on täyteläistä mallasleipää, joka pohjaa ekspressiiviseen taidekäsitykseen. Vahva ja ravitseva pohja luo vankan perustan omalle kuvataidekasvatukselleni. Salaatti leivän päällä kuvaa tiedonkäsittelyoppimiskäsitystä. Se on terveellinen lähtökohta opetukselle ja oppijan omat kokemukset ja ajatukset tulevat esille. Kermajuusto kuvaa persoonalähtöistä kuvallista kehitystä, yhtä paljon kuin on erilaisia juustoja leivän väliin laittaa, on persoonallisia lapsiakin. Kuten Räsäsen kirjassakin todetaan, on tärkeää huomioida lasten kuvia tarkasteltaessa lapsen persoona. Tomaattisiivu leivällä kuvastaa lapsivuorovaikutusmallia. Tomaatin pirteä punainen väri kuvaa hyvin oppilaiden kehittymiseen, positiivisuuteen ja haluun tehdä itse. Päälle tuleva mallasleipäviipale kuvaa taas itseilmaisullista taidekasvatusmallia. Jokainen oppilashan tuottaa omanlaistaan täyteläistä työtä ja jokainen työ on oma makupalansa.
Taiteessa arvostan itse värejä, mutta myös kauneutta ja jäljittelyä. Jos taas mietin opettamisen kannalta asiaa, on minusta tärkeää, että jokainen kokee onnistumisia, vaikkei olisikaan Rembrandt tai jokin muu suuri taiteilija. Kuvataideopetuksen tulee mukailla oppilaan kehitystä ja persoonaa sekä tasoa. Kuvataiteen tulisi olla tekijänsä näköistä, eikä pelkkää jäljentämistä ja todellisuuden tavoittelua. Haluan antaa lapsille mahdollisuuden toteuttaa itseään, antaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia leikkiä väreillä, asetelmilla ja ajatuksilla. Osoittaa, ettei kuvataiteen tarvitse olla jäykkää ja muodollista, vaan lasta lähellä.
Lähde: Räsänen, M. 2008. Kuvakultturit ja integroiva taideopetus.
